• Lehdistötiedotteet

JPV-Engineering Oy liittyy osaksi Kotera Group -konsernia

Kotera Group Oy ja JPV-Engineering Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet 18.9.2026 yritysjärjestelyn, jossa JPV-Engineering Oy ja sen tytäryhtiö Terimasteel Oy liittyvät osaksi Kotera Group -konsernia. Järjestelyn täytäntöönpano edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää, jonka odotetaan valmistuvan lokakuun aikana.

JPV-Engineering Oy ja Terimasteel Oy jatkavat kaupan jälkeen toimintaansa entiseen tapaan nykyisillä Y-tunnuksillaan, henkilöstöllään ja brändillään. Yhtiön nykyinen johto jatkaa toiminnassa ja osaomistajina Kotera Groupin osakeomistuksen kautta.

JPV-Engineering Oy on vuonna 2002 perustettu auralainen teräsrakenteiden asennuspaja, joka on erikoistunut vaativiin teräsrakenne- ja asennusprojekteihin. Yhtiön ydinosaamiseen kuuluvat teräsrakenteiden konepajavalmistus, hitsaus, pintakäsittely ja asennus. JPV on ollut mukana Suomen merkittävimmissä rakennus- ja infrastruktuuriprojekteissa – muun muassa datakeskusrakentamisessa, siltahankkeissa sekä teollisuus- ja liikerakentamisessa. Yhtiöllä on vahva sertifioitu laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmä (ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001) ja se pystyy toteuttamaan teräsrakenteet kaikissa vaativuusluokissa EXC1–EXC4.

Yrityskaupan kohteena olevan yhtiön liikevaihto tilikaudella 2025 oli noin 31,6 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 3,6 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Kotera Group -konsernin rullaava 12 kuukauden proforma liikevaihto nousee vajaaseen 300 miljoonaan euroon ja käyttökate reiluun 31 miljoonaan euroon. Konsernin 23 tytäryhtiössä työskentelee yhteensä noin 750 ammattilaista ympäri Suomea.

Yrityskauppa on linjassa Kotera Groupin strategian kanssa, jonka tavoitteena on rakentaa johtava, ketterä ja kannattava teollisen rakentamisen ja korjausrakentamisen yritysekosysteemi. Strategian ytimessä on kasvu yritysostojen kautta, operatiivinen erinomaisuus sekä yrittäjävetoisten yhtiöiden yhdistäminen skaalautuvaksi kokonaisuudeksi, joka kattaa laajasti koko arvoketjun. Samalla konserni tavoittelee hallittua laajentumista Suomen ulkopuolelle muihin Pohjoismaihin sekä valikoiduille lähimarkkinoille.

“Olemme erittäin iloisia saadessamme JPV-Engineering Oy:n osaksi Kotera Groupia. JPV tuo konserniin vahvaa teknistä osaamista teräsrakentamisessa sekä täydentää merkittävästi palvelutarjontaamme vaativien teollisuuden asennusprojektien osalta. Yrityskauppa on tärkeä askel strategiamme toteutuksessa, jossa rakennamme valtakunnallista ja vaiheittain kansainvälistyvää, koko arvoketjun kattavaa palvelukokonaisuutta,” kertoo Kotera Group Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Forsberg.

”Liittyminen Kotera Groupiin on meille luonteva ja innostava askel. Konsernin resurssit ja verkosto antavat JPV:lle mahdollisuuden kasvaa, kehittää toimintaamme ja palvella asiakkaitamme entistä vahvemmasta asemasta. Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme rakentaneet – ja innostuneita siitä, mitä rakennamme yhdessä jatkossa,” kommentoi JPV-Engineering Oy:n toimitusjohtaja Petri Väisänen.

Lisätietoja:

Petri Väisänen, toimitusjohtaja, JPV-Engineering Oy, +358 40 066 3124, petri.vaisanen@jpv-engineering.fi

Tuomas Forsberg, toimitusjohtaja, Kotera Group Oy. +358 45 631 8597, tuomas.forsberg@koteragroup.fi